Face down in the dirt, she said "this doesn't hurt"

Olen aina ollut ihan luvattoman hyvä valehtelemaan, ihan lapsesta asti. Pystyn jauhamaan mitä hullunkurisempaa paskaa, ja miltein poikkeuksetta kaikki sanomani menee läpi. Todella harva ihminen pystyy näkemään mun lävitse, ja harvemmin hekään. Ne ihmiset jotka näkee mun läpi olen jo ajat sitten eliminoinut elämästäni. Viisasta? Ehkä ei, mutta tuntuu silti turvallisemmalta. Ainakaan nyt mun omat ongelmat ja murheet ei ole muiden asioita. Tai no, täällä niitä nyt tulee jaettua, mutta oletan kuitenkin ettei tästä mun "netti päiväkirjasta" mun tutut mua tunnista. Olenhan mä mun valheillani saanut kaikki ympärilläni uskomaan, että minä olen juuri se ihana täysijärkinen naapurintyttö, joka on aina aurinkoinen ja ihanan sosiaalinen. Ja eihän sellaiset pikku enkelit tällaisia blogeja pidä yllä, haha.

Valvoin koko viime yön katsoen MTV movie awards:eja. Eli menin nukkumaan joskus vähän vajaa kuusi aamulla. Suunnittelin mainoskatkoilla itselleni erittäin täyden kesäkuun. Jotenkin kesä fiilis ei vaan silti ole iskenyt ollenkaan... eikä varmaan iskekään ennen kuin olen saanut noi viimeisetkin valintakokeet suoritettua alta pois. Sitten voin vihdoinkin hengähtää, ja pitää taukoa tästä jatkuvasta opiskelusta. Ja ennen kaikkea, keskittyä laihtumiseen. Aion myös nähdä kavereitani tänä kesänä mahdollisimman usein, koska mulla on paha tapa erakoitua kesäisin aika pahasti.

Tänään menee koko päivä vielä noihin pääsykokeisiin lukiessa. Yo-juhlista avauduinkin jo tossa viime postauksessa. Olin vähän maassa, ja varmaan myös hieman juopunut, joten anteeksi turha valittaminen. Ketään ei täällä varmaan yllätä, jos sanon että keskipisteenä oleminen kakkujen keskellä oli hieman ahdistavaa. "Tosielämässä" en paljastaisi sitä mistään hinnasta. Naurahtaisin ja sanoisin olevani oikein hyvässä kunnossa. Ja ihmiset uskoo, mitenkäs muutenkaan.

Lots of love,

Marissa