What did i do last night?

Mitä ihmettä mä taas eilen sekoilin?

Mulla oli siis se tyttöjen ilta, ja kaikki meni ihan kivasti. Paitsi että söin ihan liikaa. Söin niin pla,jon että aloin voimaan tosi pahoin. Mutta en oksentanut. Mikä on hyvä asia. Toisaalta kuitenkin nappasin kaikki huoneestani löytyneet laksat. Mikä taas ei ole niin hyvä asia. illalla saattaesani kaveriani kotiin myös kaaduin. Asvalttiin, oikein kunnon pyöriminen. Nyt on sitten rystyset, kämmenet ja polvet auki. Nicely done Marissa -.-

Tänään sitten baariin. Tosiaan siis olin koko eilisen illan juomatta, että kaikkea ihme käytöstä ei voi laittaa edes humalan piikkiin. Mutta joo. Tänään ennen baaria pitäisi vielä käydä yksillä synttäreillä. Toivottavasti en söisi siellä paljon mitään. Tavoitteena on syödä max. joku parisataa kaloria, ettei sitten tarvitse baarissakaan juoda niin paljon. Olen muuten jo nyt myöhässä sieltä synttäreiltä. Mun piti olla siellä joku puolituntia sitten. Hups.

Palaillaan huomenna, taidan nyt oikeasti kiiruhtaa niille synttäreille :)

Lots of love,

Marissa

All the good times give you cancer

Ajattelin olla menemättä baariin tänä viikonloppuna. Osittain siksi, että olen aika rahaton, ja osittain siksi että alkoholi lihottaa ja tupakointi on epäterveellistä. Sen sijaan mun luo tulee joitain mun kavereita huomenna, tarkoituksena katsoa leffoja ja juoruilla yms. Perus girls night :)

Mua inhottaa mun vatsa. Se on tollanen löllö... Hyi helvetti. Olen syönyt about sellaisia 1000 kalorin päiviä, joiden siis pitäisi joidenkin tietämättömien ihmisten mukaan silti saada mut laihtumaan. Mutta enpä mä kyllä ole huomannut mitään muutosta, ihan yhtä lihava olen vieläkin. Olen yrittänyt vaan kestää tän mun ulkomuodon, ja keskittyä liikunnan lisäämiseen, ja ruoan terveellisyyteen. Ettei päivän ruokailu olis tyyliin yks jäätelö ja hesen hampurilainen. Joo, niinkin on joskus tapahtunut.

Lauantaina on yhdet synttärit, ja mä panikoin tapani mukaan. Tietty siitä kaikesta ruoasta, mutta myös siitä mitä laitan päälleni. Kaveri haluaa varmaan lähteä sieltä juhlista suoraan johonkin yksille, eikä mulla tosiaan ole varaa. Enkä missään nimessä haluaisi törmätä siihen mun eksään, jonka näin viime viikonloppuna. Se oli meinaan aika hirveää.

Haluaisin käydä ottamassa tatuoinnin. Tiedän tarkalleen minkälaisen ja mihin, mutta uskallusta puuttuu. Miettisin, että jos tekisin siitä palkinnon. Eli kun olisin laihtunut tarpeeksi niin saisin käydä ottamassa sen. Mielipiteitä?

Aivan, ja tänään on sit mun ensimmäinen Minä-kuukauden ruoanlaitto yritys. Yritän tehdä itselleni kanttarelli keittoa sekä leipoa kakun huomista tyttöjen iltaa varten. Saa nyt nähdä mitä siitäkin tulee, on mulla toi peukalo vaan sen verran keskellä kämmentä :D

Lots of love,

Marissa

The show must go on

En sitten pitänytkään taukoa. Tai no, ainakaan pitkää sellaista. Törmäsin baarissa yhteen eksään, joka oli mulle ihan törkeän inhottava. En tiedä miksi mua äsyttää se niin paljon, mutta mun mielestä toi oli niin turhaa. Kaverin mies taas seurusteleekin kuulemma jonkun toisen kanssa. Miksi? Koska miehet on vaan liian vaikeita. Ja mä en todellakaan nyt jaksa alkaa ottamaan niiden päähänpistoista selvää.

Aion aloittaa Minä-kuukauden. Siihen kuuluu lähinnä kaksi sääntöä: 1. saada mun elämä taas raiteilleen, ja 2. Ei mitään mies draamaa.

Toi toinen sääntö nyt on aika itseselvä, eikä sitä tarvitse varmaan sen enempää avata. Toi ensimmäinen sääntö taas on vähän monimutkaisempi. Olen tämänhetkisen elämäntilanteeni takia niin helvetin masentunut ja ahdistunut, koska musta tuntuu että mun elämä on jämähtänyt paikoilleen. Oon vailla omaa kämppää, lihava ja työtön. Tietty noi saattaa olla ihan yleisiä tällaisille vähän vajaa 20-vuotiaille, mutta mulle tämä ei nyt käy.

Kuukauteen kuuluu siis jokapäiväistä työpaikan hankintaa, LAIHDUTUSTA, enemmän liikuntaa, parempaa syömistä. Muita pienempiä tavoitteita on hiusten värjäys, opetella vähän laittaa ruokaa (koska elän aika pitkälle eineksillä, esim. kasvissosekeitolla) ja jonkun kirjan lukeminen.

En sitten onnistunutkaan lähtemään. Kiitos esim. Chrystalille ihanasta kommentista :)

Lots of love, again,

Marissa

I hate to turn up out of the blue uninvited

Mun löysät farkut on mulle sopivat. Jopa hiukan piukat. Voi tätä itseinhon määrää taas. En kykene katsomaan peiliin, kun kasvot eivät näytä omilta. Enhän mä voi näyttää tuollaiselta, enhän?! Mutta kyllä se minä vain ukävä kyllä olen. Ahminnasta on tullut about joka iltaista, oksennan aina välillä. Useimpina iltoina pystyn sen välttämään, mutta en silti aina. Kun valvoo niin paljon muita pidempään, on vaan liian helppo antaa itselleen siihen lupa. Kun ei ketään kuitenkaan saa tietää.

Viikonloppu meni hyvin. Tai no, siis huonosti. Mutta hauskaa oli, vaikka ahdistikin ihan vitusti. Yksi mun läheinen ihminen muuttaa pois. Ja mä en vaan jaksa. Olen surullinen, enkäö jaksa. Olisi edes joku syy nousta aamulla sängystä, mutta sellaista ei nyt tähän hätään löydy.

Alkuviikosta kävin lenkillä, ja tänään leffassa. Näen kavereita, esitän pirteää, iloista, hyvinvoivaa. Kotiin päästyäni en enää jaksa, ja päädyn syömään mitä milloinkin.

Tämä blogi ei nyt oikein toimi mulle. En vaan halua elää näin pulleana, eikä tää mun syysmasennus tai mikä ikinä anna mulle yhtään hengitystilaa laihduttamiselle. Tänne bloogiinkin kirjoittaminen masentaa ja ahdistaa. Pakenenko vai pidänkö taukoa? En tiedä mitä sanoa, paitsi että toivottavasti palaillaan. Ootte tärkeitä.


Näkemiin.

You guys are great support... way better than any bra.

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Tuli tosi iloinen olo, ootte parhaita! :D

Sori oikeasti että kirjoitan paljon harvemmin nykyään, jotenkin ei vaan ole niin paljon "raportoitavaa". Huomenna vaihtuu kaupunki, jejee! Ihanaa päästä vähän tuulettumaan. Muut ihmiset rentoutuu maalla, mutta kyllä mun mielestä kaupungilla olo on paljon rennompaa. Taisin nyt kesänä olla kaksi kertaa mökillä... yhteensä ehkä viisi päivää? En ole ihan varma.

Ainoa ikävä puoli tulevassa viikonlopussani tulee olemaan liikunnan puute. Olen nyt tällä viikolla käynyt useampaankin otteeseen lenkillä, ja kyllä tulee erittäin laiska olo jos ei mene. Tämä on mulle jotain ihan uutta, koska olen ikäni ollut pahin sohvaperuna jonka tiedän. En vain saa itseäni ulos talosta tai irti koneesta. Tämä viikko on kuitenkin ollut poikkeus, sillä se kaverin kanssa kuntoilu on oikeasti tosi hauskaa ja toinen motivoi koko ajan. Syömiset ovat vuorostaan menneet erittäin vaihtelevasti, sekä hyviä että huonoja päiviä on ollut.

Nyt viikonloppu tulee menemään myös syömisten osalta huonosti, sillä en osaa siinä porukassa katsoa syömisiäni ollenkaan. Olen siis menossa muutaman kaverin luo Helsinkiin. Ja siellä ollessa ei rasvaa, viiniä tai karkkeja säästellä. Eli voi olla että tulen maanantaina takaisin hieman lihavampana. Vittu. No, täytyy jatkaa tätä hyvin alkanutta lenkkeilyä ensi viikollakin, että lähtee mahdollinen lisäpaino äkkiä pois.

Pitäisi pakata mutta en jaksa. Tapani mukaan varmaan huomenna lappaan aamulla kaksin käsin vaatteita laukkuun, ja huomaan perillä että mukaan on tullut viidet housut eikä yhtäkään paitaa. Ei olisi ensimmäinen kerta.

Hyvää viikonloppua kaikille, antakaa itsellenne lupa pitää hauskaa :)

Lots of love,

Marissa

For as long as Im alive, there will be hope.

Päivät lipuvat ohi, eivätkä merkitse paljoa. Valvon vieläkin liian myöhään, nukun liian pitkään ja syön aivan liian paljon. Oksentanut en ole viime postauksen jälkeen kertaakaan, eli jotain edistystä on silti havaittavissa. Menkkojen takia ruokahalu on loputon, mutta jotenkin olen silti saanut puoli kiloa tippumaan... God knows how thats even possible.

Kaverini, jota en ole nähnyt piiitkään aikaan, palasi taas kuvioihin. Olo on taas vähän toiveikkaampi. Ehkä selviän. Ehkä tämä syksy ei sittenkään nielaise minua mukanaan, ehkä jaksan kevääseen asti. Toivon taas parempaa huomista, jaksan taas elää. Ainakin toistaiseksi, ja se riittää. Viikonloppuna kuitenkin erakoiduin aika pahasti, ja peruin kaikki sovitut suunnitelmat. Paitsi lenkin. Kävin kaverin kanssa lenkillä, ja olin niin tyytyväinen että. Sitä täytyy alkaa tehdä useammin. Liikuntaa ja ystävän seuraa samassa paketissa. Sounds too good to be true :)

Erakko viikonloppuani seuraakin sitten semi kiireinen viikko. Viikonloppuna vaihdan maisemaa, lähden kaupungista. Tuuletan päätäni jossain aivan muualla. Silloin on siis blogissa hiljaista. Kerron maanantaina miten meni ja mitä tein.

Nyt alkuviikosta täytyy nähdä kavereita about joka päivä. Keskiviikko ammottaa kalenterissa vielä tyhjyydellään... Täytyy koittaa pitää se päivä tyhjänä, jotta en väsyisi totaalisesti torstaihin mennessä. Hengähdys päivä on varmaan mulle ihan hyväksi.

Aivan, laihdutus. Olen erittäin pahoillani niille lukijoilleni, joita kiinnostaa pelkästään mun epäterveelliset laihdutus tapani/ yritykseni / epäonnistumiset / dietit yms. Yritän parhaani, ja voisin ottaa jotain otteita viime vuoden ruokapäiväkirjastani tässä tämän viikon aikana, kun niitä on kyselty. Tämän vuoden ruokapäivyri on niin täynnä, ja aivan liian kaloripitoinen täällä esiteltäväksi. En yksinkertaisesti kehtaa.

Anteeksi metripostauksesta, ja hyvää maanantaita murut, ootte parhaita :)

Lots of love,

Marissa

"And every night is the worst night ever"

I'm Just A Kid - Simple Plan

Eilen valvoin taas kerran liian pitkään. Päivä oli mennyt ihan hyvin, kalorit jossain 900 paikkeilla. Mutta arvatkaa vaan päätinkö sitten kaikessa viisaudessani jäädä katsomaan leffaa? Ja pakottava tarve syödä koko leffan ajan, kaikki kaapit läpi, kaikki mikä miellyttää naamaan, ja sitten kaikki leffan päätteeksi ulos. Laksat ei enää toimi mun mielestä tarpeeksi nopeasti, joten mitä muutakaan mä voin tehdä?

Tietty sitten alkoi heti kaduttaa, kun olin jo päättänyt jättää tämän. Itkin ja raivosin huoneessani suljetun oven takana, ja taas kerran päätin sen olleen viimeinen kerta. Joten tänään täytyy mennä vähillä kaloreilla, ja mikä vielä tärkeämpää, mennä aikaisemmin nukkumaan. Koska vanhemmat on tosiaan huolissaan, kun nousen joka päivä vasta tossa kello kahdentoista jälkeen. Mutta minkä takia nousisin sen aiemmin? Mitä mulla on, minkä takia mun pitäisi nousta aamulla sängystä? Ei mitään.

Tänään illalla kaverin luo ja huomenna juhlimaan, eikä jaksaisi yhtään kiinnostaa. Miksi en voi vaan nukkua ja unohtua huoneeseeni viikoksi kerrallaan? Kaverit repii mua mukaansa koko ajan. Olen toisaalta kiitollinen, sekä heille että itselleni siitä, että menen jos pyydetään, enkä ala kieltäytymään kaikesta. Ja silti olo on jotenkin yksinäinen...

Ehkä se on taas tää syksy, sitä on hyvä syyttää kaikesta tästä paskasta, vaikka miten se oikeasti mihinkään liittyy?

Wishing for a brighter tomorrow,

Marissa