The hardest part of living is just taking breaths to stay

Neph:in blogissa oli linkki testiin, jossa selvitettiin omaa suhtautumista ruokaan.
Mulla ei toi tulos ollut tosiaan mikään ylläri...

Syöt tunnetilojen mukaan.

Useimmat ovat joskus lohduttaneet itseään suklaalla tai ahmineet paketillisen jäätelöä melkein huomaamattaan.

Jos reagoit kielteisiin tunteisiin syömällä, voit saada kaupan päälle paino-ongelman.

Jos reagoit ahdistukseen syömällä, syöt voidaksesi paremmin mutta saat samalla huonon omantunnon. <- Tämä jos mikä pitää mun kohdalla paikkaansa!

Lohtusyömisestä voi päästä eroon pysähtymällä mieliteon iskiessä ajattelemaan, onko sinulla todella nälkä vai syötkö jostain muusta syystä.


Tajusin, että oksentamisesta on tullut mulle liian helppoa. Ja olen alkanut tekemään sitä vain itseni kiusaksi. Enkä mä halua. En halua kiusata itse itseäni. Joten mun on pakko onnistua laihduttaa "normaalilla" tavalla, eli pienillä kaloreilla. Olen lihonnut noin 5 kiloa tän vuoden aikana, ja se on ihan hirveää!!!!1! Oikeasti joku roti täytyy saada takaisin! Olen koko ajan vaan hokenut itselleni, et se on vaan elo painoa, enkä oikeasti ole lihonnut kuin VAIN 3 kiloa. Pyh ja Pah!

Nyt täytyy oikeasti tehdä jotain muutoksia, ja vähän äkkiä sittenkin. Aion kuluttaa huomisen suunnitteluun, ja itseäni vastaan juonimiseen. Kaivan jostain vanhat ruokapäiväkirjat esiin, ja alan toteuttaa vaikka viime vuoden ruokavaliota. Johan sitten pitäisi alkaa lyyti kirjoittaa!

Taistelutahto kummasti palasi, kun tunnustin tuon järkyttävän lihoamiseni. Toinen tönäisy laihuutta kohti tuli kun sisko sanoi "ei sun kannattais syödä jäätelöä, koska mieti jos lihoaisit vielä tosta lisää!" Joo, anteeks että olen olemassa. Ja nyt alkaa kutistuminen, PAKKO!


Ja Hukka on historiaa....


Love and strong mind!
Marissa

Love it or leave it, you cant understand

Hei vaan, elossa ollaan. Viime viikko on mennyt lihotessa ja oksennellessa. Vituttaa lievästi -.- Olen ottanut linjakseni olla vastaamatta hukan viesteihin. Ei siitä mitään olisi tullut, kun mun mielialat heittelee, eikä se sitten taas ollut sen tyylinen kun mun entiset poikakaverit, joilla olis itsellä ollut vähintään yhtä pahat ongelmat omassa niskassa. Mä en vaan sovi kenellekkään normaalille ja "kunnolliselle" jätkälle.


Ja kaikille huolestuneille; haluaisin sanoa olevani ihan kunnossa, mutta eiköhän se tässä vaiheessa ole aika selvää, että se ei ole totta. Koitan silti parhaani. Yksi mun paras kaveri palaa maisemiin joku parin viikon päästä, ja en malta odottaa. Se on mulle niiiiiin tärkeä, ja se on ainoa ketä tietää mun syömisongelmista ja tästä blogista. Tietty koitan esittää iloista sillekin, niikuin kaikille muillekin. Ei ketään jaksa sellaista hiljaista hissukkaa, joka vaan notkuu kotona. Paitsi että se hissukka olen juuri nyt mä.


Olen katsonut vanhoja kuvia muutaman vuoden takaa, ja tekisin miltein mitä vaan että pääsisin siihen aikaan takaisin. Niitä iloisia iltoja mahtavien kaverien kanssa, ja kaikkea muuta ihanaa. Silloin joku 3 vuotta sitten, kun ei ulkonäkökään vielä ollut tullut ongelma. Mutta se ei ole mahdollista. Eteenpäin on yritettävä mennä, vaikka vaikeaa on.




Toi kuva kertoo niin hyvin tästä hetkestä.

Tänäänkin heräsin tossa vähän yli kaksitoista.

Lots of love,

Marissa

I know I'm selfish, I'm unkind

"Sucker love I always find,
Someone to bruise and leave behind."

Leikin tunteillani, kun niitä nyt kerran on jostain ilmestynyt. Päästän itseni Hukan lähelle, ja sitten revin itseni siitä pois. Annan sen ymmärtää jotain, ja sitten välttelen sitä kunnes se taas uskoo jotain muuta. Lähetän siirappisia teksiviestejä, jonka jälkeen en vastaa sen viesteihin ja soittoihin pariin päivään. Mulla on sitten kai jotain tunteita sitä kohtaan, mutta ne ovat täysin järjenvastaisia ja epätoivottuja.

Musta tuntuuettä P:n jälkeen rakastaminen on mahdotonta. En kykene siihen enää. En vain pysty ottamaan uutta iskua päin naamaa. En kykene huolehtimaan jostain toisesta, kun itsensäkin pinnalla pitäminen on tarpeeksi vaikeaa.

Laihdutus kusee taas ja pahasti. Kun rutiinit puuttuu, myös mun syömisestä puuttuu se kunnon järjestys. Kun päivät on aikatauluttomia ja kaoottisia, myös syöminen on aikataulutonta ja ylenpalttista. Enkä jaksa edes välittää.

Olen linnoittautunut huoneeseeni. Olen ollut tällä viikolla talon ulkopuolella kaksi kertaa. Ja toinen kerta oli kun vein roskat. En vaan jaksa nähdä ketään, en jaksa laittautua, en jaksa hymyillä ja nauraa. Olen kaikkien tuttujen mielestä sosiaalinen ja iloinen, mutta kun kulissien takana lymyääkin jotain ihan muuta. Oksensin tällä viikolla kerran, mutta ei siitä oikein tullut mitään. En jaksa enää edes oksentaa.

En jaksa enää mitään, paitsi nukkua ja katsoa tv:tä.

Koitan piristyä, jotenkin. Anteeksi etten ole postannut mitään taas vähään aikaan, en vain ole jaksanut. Eikä mulla ole oikein mitään kerrottavaa, kun ei mun elämässä nyt tapahdu mitään, kun en jaksa tehdä mitään. Mutta laihdutus on taas pakko saada raiteilleen, ennen kuin herään jonain päivänä ja painan 70kiloa. Se olisi niin sanoinkuvaamattoman hirveää etten pysty edes ajattelemaan sitä. Se ei siis tosiaan ole vaihtoehto.

Pakko laihtua, jotta saan masennuksen ja itseinhon taasd aisoihin.


Lots of love,
Marissa

If life ain't just a joke, then why are we laughing?

Viikonloppu meni vauhdilla alkoholin siivittämänä. Oli kyllä tosi hauskaa. Saatoin vetää hiukan överiksi sen juomisen kanssa, mutta syömiset meni aika nappiin. Ruoka mitä söin oli tosi epäterveellistä, mutta söin koko viikonlopun ajan vain kerran päivässä. No, tänään aamulla vaaka näyttikin ilokseni noin kilon pienempää numeroa kuin osasin odottaa. Ja oi sitä motivaation määrää kun näin sen numeron! Kai siinä jotenkin tajusin, että vaikka kaikki muu mun elämässä menisi niinkuin nyt tällä hetkellä menee, niin aina mä voin sentään turvautua laihdutukseen.

En jaksa selittää nyt Hukasta mitään. Ristiriitaisia tunteita on havaittavissa... Miksi tän pitää olla näin vaikeaa? Tai miks mun pitää tehdä kaikesta aina niin vaikeaa?

Inhottaa kun muut menee kouluun ja mä hillun kotona. Musta tuntuu että mulla alkaa oikeasti masennus nostamaan taas päätään. Vaikka aina välillä tässä laihduttaessakin olen ollut vähän maassa, on tää kuitenkin erilaista. Muistan miten noin kolme vuotta sitten oli sängystä nouseminen aamulla vaikeaa, kun siihen ei tahtonut löytää mitään syytä. Onneksi niistä ajoista on arvet haalistuneet, ja tiedän (toivon) etten enää ikinä alkaisi sellaiseen itsensä tuhoamiseen uudelleen. Nyt kuitenkin syksyn saapuessa alkaa mulle valjeta, että samalla kun muut jatkaa elämässä eteenpäin, niin mä pysyn elämäni kanssa paikallaan. Ja se ahdistaa niin helvetisti.

Okei, en jaksa enää selittää masentavista asioista. Tänään tulee olemaan hyvä päivä! :) Menen illalla kaverin luo, ja päivällä pitäisi jaksaa vähän siivota. Ja se aamuinen pienempi numero oli sen verran piristävä, että sen voimalla pitää jaksaa vetää tämänkin päivän syömiset hyvin.

Hyvää maanantaita murut, ootte tärkeitä!

Lots of love,

Marissa

Keep your feet on the ground, when your head's in the clouds

Perjantai. Siinä on aina ihan omanlaisensa tunnelma. Silloin ei kiinnosta kuinka pitkään on pyörinyt aiempana yönä sängyssä, kuinka paljon ahdistaa, tai kuinka kadoksissa kokee olevansa. Koska perjantaina kaikilla on lupa olla kadoksissa, ja valvoa pikku tunneille. Olen viettämässä koko viikonlopun kaverin luona, taas. Vaikka söisin mitä, niin kaverien ympäröimänä se ei ikinä ahdista niin paljon. Mitä se haittaa jos syön liikaa, jos kaikki muut ympärilläkin tekevät niin?

Alkoholia olen varannut 2 pulloa mukaan. Sillä pääsen toivottavasti tarpeeksi iloisiin tunnelmiin, etten ala taas ahdistumaan. Vaikka Hukkakin on kyllä siellä. Se on samalla ihanaa ja ahdistavaa... Se saa mut tuntemaan oloni nätiksi, mutta samalla esimerkiksi syöminen sen edessä on hirveää. Tai no, mistäs mä sen tietäisin, en oo ikinä syönyt niin että se olisi ollut näkemässä. Mutta ainakin ajatus siitä on erittäin ahdistava.

Aion myös esittää koko viikonlopun niin normaalia että. Ketään ei tule näkemään mun hullua puolta. Eli ei pakonomaista liikuntaa, ahdistus kohtauksia, eikä varsinkaan oksentelua. Aion olla super iloinen ja sosiaalinen ja hauska ihminen.

Kulissit kunniaan! :D

Lots of love,
Marissa

And i will try to fix me

When you try your best, but you dont succeed
when you get what you want, but not what you need
when you feel so tired, but you cant sleep
stuck in reverse...

Vanhempani kysyvät minulta olenko masentunut. Heidän esittäessään kysymystä silmiini tulvii kyyneleitä. Käännyn poispäin ja vastaan "no en kai". Ja läpi menee, niinkuin aina.

Inhottaa, kun yrittää kaikkensa ja silti epäonnistuu. Niinkuin tossa koulun käynnissä. Koko tuleva vuosi ilman rutiineja, ilman opiskelua, ja ilman jatkuvaa kaverien näkemistä. En tiedä miten selviän.

Saan vanhemmilta kaiken haluamani. Paitsi töitä ja täydellisen kropan. Niitä niiden on paha mulle antaa. Ei ne pysty, joten ne antaa mulle kaikkea turhaa, mitä en tarvitse. se saa mut ahdistumaan, koska en mä niiden apua tarvitse. Tai jos tarvitsen, niin osaanhan mä pyytää. Vai osaanko?

Kello on kaksi yöllä. Väsyttää, mutta tiedän etten kuitenkaan pysty nukkumaan.
Ja paino menee varmaan taas väärään suuntaan. En uskalla mennä vaa'alle.

Onneksi sentään huomenna näen Hukkaa..


Lots of love,
Marissa

I like to eat when no one is looking

Olin tänään Hukan kanssa. Kaupungilla, Hukan luona, sitten taas kaupungilla, sitten taas Hukan luona... Tulin vasta pari tuntia sitten kotiin. Mulla oli hyvä päivä. En syönyt Hukan kanssa ollessani mitään. Se tarjos mulle kyllä ruokaa, mutta kehitin jonkun tekosyyn, ja en syönyt. Join vaan vettä koko päivän. Hukka on tosi hyvässä kunnossa, ja mä en. En halunnut sen näkevän, miten tällainen pullukka tyttö söis hänen ruokansa. Hyihyi...

Mutta, tietty kauheassa nälässäni söin heti kotiin tultuani. Keittoa ja pähkinöitä. Ensimmäinen noista on ihan sallittava ja OK, mutta noi pähkinät on niin mun kiellettyjen listalla. Ei olisi saanut, niistä tuli ihan helvetisti kaloreitakin. Ajattelin unohtaa ton skinny girl dietin (EPÄONNISTUJALÄSKIPASKA!) ja sen sijaan koittaa vaan joka päivä syödä mahdllisimman vähän. Aivan max. 1000 kaloria päivässä. Sekin tuntuu ihan kauhealta määrältä, mutta johonkin munkin on pakko pystyä.

Olen muuten nyt virallisesti rahaton, työtön ja vailla tulevaisuutta. Hip hip hurraa! -.-'

Te ketkä pääsitte opiskelemaan, olkaa tyytyväisiä,

koska mä olen teille kateellinen...

Lots of love,

Marissa

I should make up my mind, and grow the fuck up

Minun pitäisi olla jo nukkumassa.

Pitäisi soittaa työpaikka hakemusten perään.
Pitäisi laihtua.
Pitäisi soittaa tutuille mahdollisista työpaikoista.
Pitäisi laihtua.
Pitäisi unohtaa tunteet.
Ptäisi laihtua.
Pitäisi ottaa härkää sarvista, ja mennä vaatimaan valtion virastoilta rahaa.


...Niin, ja pitäisi tietty laihtua.


En osaa päättää mitä teen Hukan suhteen. Tänään illalla olisi tehnyt mieli ottaa laksoja kun ahdisti, mutta en voinut, koska näen Hukan huomenna. Hukka on siis minulle hyväksi.
Toisaalta söin liikaa koska stressasin huomista päivää, ja Hukan näkemistä. Ei Hukka siis olekaan minulle hyväksi. Tai mistä mä mitään tiedän..


Ahdistaa, niinkuin aina nykyään. Haluaisin vain olla tunnoton, ei kipua, ahdistusta, stressiä, tai sitä tunnetta kun keuhkot eivät pysty vetämään sisäänsä ilmaa.


Haluaisin olla vain ilmaa.


Lots of love,
Marissa

Up to my old tricks

Tulin eilen kotiin, ja voitte arvata miten käy kun ihminen on kauan erossa jostain rakkaasta. Miten käy kun rakkaan sitten taas kohtaa. Eilen illalla menu:ssa oli laksa överit, ja tänään onkin päivä kulunut vessaan juostessa. Sairaalla ja erittäin kieroutuneella tavalla olen tyytyväinen. Tämä päivä on ollut niin hirveä, etten halua kokea tällaista enää uudelleen. Tietenkin tiedän, etten lopeta laksojen käyttöä tähän, mutta oletan vahvasti, että huomenna aion syödä sen verran hillitymmin, ettei oksennus tai laksojen käyttö tule tarpeeseen.

Oksentamisen on muuten pakko loppua. Välittömästi. Se on ällöttävää ja vastenmielistä, mutta silti mä teen sitä. Se ei saa jatkua. Se ei sitäpaitsi edes auta mua laihtumaan, toisin kuin voisi kuvitella. Mä olen lihonnut. Nyt tavoitepainooni on matkaa 15 kiloa. Ensimmäiseen tavoitteeseen on matkaa 7 kiloa. Sekin on paljon, mutta tiedän että se on saavutettavissa. Se on mun tähänastisen laihduttajan elämäni pienin paino, 7kiloa tästä painosta pienempi luku. Ja mä haluan sen takaisin.

Söin tänään liikaa. Ei, en vieläkään saanut syötyä 600 kaloria. Tänään kaloreita meni kurkusta alas 990, eli tasan tuhat. Mutta huomenna 600. Yksi entinen bloggari ryhtyi tähän diettiin mun kanssa, joten enköhän mä tähän vihdoinkin pysty. Let the slim down begin!

Lots of love,

Marissa

I dont need your happiness

Kotona taas. Suoraan sanottuna vituttaa. Anteeksi ruma kielenkäyttöni. Tänään on kaikki mahdollinen mennyt pieleen. Tekisi mieli listata kaikki perseelleen menneet asiat tähän, mutta ketä se todella hyödyttäisi? Joten en kirjoita.

Sanotaan vaikka näin, että kulissit ei aina pysy pystyssä, ja ihmiset saa aina välillä selville asioita mitä niiden ei pitäisi tietää. Mutta kokosin itseni yllättävän nopeasti, ja kaikki on luultavasti taas ihan hyvin... ehkä.

Syöminen kusi aika pahasti koko kaverilla olon ajan. Tehtiin ruokaa ja käytiin ulkona syömässä. Ja minä söin tietenkin aivan liikaa (ahnepahaläski). Unohdin tietty laksat kotiin, mikä myös vaikeutti mun stressiä. Oksensin kuitenkin laksojen puutteesta huolimatta vain kerran. Kai siinäkin on yksi kerta liikaa.

Mutta vaikka kaverin luonakin ahdisti, niin kotona ahdistaa aina enemmän. Haluan täältä pois, jonnekin, ihan minne vaan.

Jätkä (jota alan tämän postauksen jälkeen kutsumaan nimellä Hukka, koska olen rakastunut Sofi Oksasen Stalinin lehmät kirjaan) on ollut muhun jatkuvasti yhteydessä. Se haluaa tietää mitä mulle kuuluu ja mitä teen. Kaipaan sitä, vaikka ei saisi. En kaipaa onnea, joka Hukan kanssa tarkoittaa myös ahdistusta. Mua ahdistaa, koska en ole tarpeeksi hyvä... ainakaan omasta mielestäni. Enkä haluaisi sen kehuvan mua tai kaipaavan mua, koska mitä järkeä siinä nyt on? En tajua, ja sekin ahdistaa.

En jaksa miettiä asiaa enempää. Huomenna alkaa taas syömisen vähentäminen. Ja koska mun laskujen mukaan (oli ne sitten kuinka vääristäviä tai muuten vaan huonoja tahansa) en ole vieläkään pärjännyt pelkästään 600 kalorilla, niin se olisi sitten huomenna luvassa. Ja jos onnistun, saan maanantaina nähdä Hukan. Se toivottavasti toimii motivaationa ( ja kyllä, mielelläni pelaan mahdollisella ihmissuhteellani, jos se vain auttaa mua laihtumaan).





Huomiseen murut!

Lots of love,

Marissa

Your perfect the way you are

630 kaloria, VITTU. En kestä, tekee mieli repiä hiukset pois päästä. Tänään oli niin hyvä päivä, mutta toi kalorien ylitys pilasi sen. Olin sen jätkän kanssa, ja mulla oli niin hyvä olo. Paitsi kun jotain söpöiltiin, niin pelkäsin et se huomaa mun jaloissa olevan selluliitin. Tiedän, ihan hullua, mut mua se kuitenkin ahdisti. Myös se ahdistaa, että mulla taitaa olla vähän jotain tunteita sitä kohtaan. Ei hyvä. Kuitenkin kohta tämä koko homma valuu hiekkana sormien välistä, ja sitten sitä ollaan taas ihan paskana ja palasina. Väsyttää...

Ketä muuta ahdistaa tunteet?

Huomenna menen kaverin luo yöksi, ja palaan vasta lauantaina. Sekin ahdistaa. En varmaan pääse tota SGD:tä yhtään eteenpäin siellä ollessani. Mutta viimeistään sunnuntaina mä palaan taas, siihen asti: Pärjäilkää murut!
Olette parhaita, ja aivan täydellisiä :))




Noi sanat on rakkautta :)



Lots of love,
Marissa

If you keep on failing just keep on trying

SGD+200 alkaa tänään, toivottavasti. Nämä mun jätkä ongelmat ajaa mut syömään enemmän ku olen suunnitellut, ja se ärsyttää erittäin paljon. Edellispäivänä söin n.1000 kaloria, ja eilen n.700 kaloria. Mutta miksi en 600!!! En kestä tällaista possuilua. Tänään siis jälleen kerran yritän saada ton mun dietin käyntiin, wish me luck ;)

Tänään tulee olemaan kiireinen päivä. Pitäisi nähdä toista Jätkää, ja sen jälkeen vielä yhtä kaveria. Lueskellessani muiden postauksia minullekin valkeni, että kesäloma alkaa tosiaan olla lopuillaan. Eikä se oikeasti edes pahemmin haittaa mua. Mulla on ollut ehkä tähän astisen elämäni paras kesä... paitsi että en ole laihtunut, yhtään! Mutta vielä on aikaa saada kroppakin kesäkuntoon. Tai kai se on tässä kohtaa jo syyskunto, miten vaan.

Mulla on nyt aika kiire, etten myöhästy tapaamisestani sen jätkän kanssa.

Tulen huomenna infoamaan mikäli SGD on vihdoinkin saatu käyntiin :D

Lots of love,

Marissa