Rest in peace

Kaloiren laskemisen aloittamisen jälkeen painoa on tippunut joku 0.5-1 kiloa. Aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Koska määrät on vieläkin liian suuria. Mutta on ne kyllä menossa oikeaan suuntaan.


Eilen multa kuoli yksi läheinen. Onhan se surullista, mutta en voi väittää olevani pahemmin rikki tai murtunut... olen vain surullinen. En ole itkenyt vielä ollenkaan, en vaikka kaikki ihmiset ympärillä parkuu vuorokauden ympäri. Ne ei saa nukuttua, ne parkuu, ja ne suunnittelee hautajaisia. Ja mä vaan istun vieressä, ja lasken kaloreita. Enkä itke. Mutta odotas vaan, jos tulis vaikka 2500 kalorin päivä, niin johan alkaisin minäkin itkeä. Mutta ei, tämä minulle tärkeä ihminen on kuollut, ja minä en osaa itkeä.


Okei, tuota kirjoittaessa meinasin alkaa itkemään. Silmät vähän kostui, mutta ei sen enempää. MIkä mussa on vikana?


Tänään mun pitäis jaksaa raahautua kaikesta huolimatta tapaamaan kaveria kaupungille. Ja pakko sinne on mennä, koska jos en mene, niin en sit taas näe sitäkään kuukausiin. Kaikki tuntuu hylkäävän mut... onhan mulla sentään itseni ja laihdutukseni :/


Love,
Marissa


Ps. Äitini kehui mun vaatteita, ja kysyi että olenko taas laihtunut. Oi sitä sisäisen hymyilyn määrää. :)

Get thin or die trying

Okei, eli syömiset on muuttunut terveellisemmiksi kuin mitä ne nyt on jonkun aikaa ollut. Määrät on silti vielä liian suuria. Tai no, riittävän suuria estämään mua laihtumasta. Tänään paremmin. Toivottavasti. Hitto kun olen taas kipeä, niin en oikein uskalla urheilla. Muutenkin rintaan ahdistaa, ja keuhkoihin sattuu.

Eilinen oli melko hektinen päivä. Näin kaverin kaupungilla, mentiin syömään (huono idea!!!) ja sain ostettua kaikkia pikku juttuja mun yo-juhliin. Eli asiat on taas vähän paremmin hoidossa, ja tuntuu että ne langat olis vihdoinkin suurimmaksi osaksi mun käsissä. Toivottavasti kaikki menis sit itse juhlassa hyvin.

Ja toivon todella että saisin laihduttua niihin yo juhliin. Muutenkin, kesä on ihan ovella, ja mä se vaan nätytän joltain valaalta. Eihän sen pitäisi vaikuttaa muhun, kaikki on oikeasti ihan nättejä just sellaisena kuin jo on. Mut mä en halua olla vaan "ihan nätti", vaan mä haluan olla kaunis. Omasta mielestäni, en muiden mielestä. Tai no mielellään myös muiden mielestä, mutta jos olisin itse itseeni tyytyväinen, ei mua muiden mielipiteet paljon kiinnostaisi.

Tänään olen ollut vain kotona, lukenut pääsykokeisiin, ja katsonut netistä Gossip Girlin neljättä tuotantokautta. Eli oon vaan ottanut rennosti, ja toivonut et tää kuume laskis, ja yskiminen loppuis. Inhoan olla kipeänä, kun silloin ei saa mitään oikein aikaiseksi, ja tulee vaan tuhlattua koko päivä johonkin ihan turhaan. Sain tänään myös luettua erään kirjasarjan loppuun ja nyt en tiedä mitä lukisin seuraavaksi.

Eli toivoisin teiltä ehdotuksia; Mitä kirjaa/ kirjasarjaa voisitte mulle suositella? Ei yhtään haittais jos se olis joku syömishäiriö juttu, kun ne nyt mua sattuneesta syystä kiinnostaa. Myös joku täysi hömppä sopis hyvin näin kesää ajatellen rannalle luettavaksi ;)

Eli ehdotuksia tänne päin! :)

Lots of love,

Marissa

Sairautta ja huonoja päätöksiä

Olen taas kipeänä. Olo on ihan hirveä, ja nukkuminen on todella vaikeaa. Sen takia väsyttääkin ihan kauheasti.

Helsingissä vietetty aika oli mukavaa, mutta toisin kuin aina aiemmin, ahdistus ei hävinnyt tai helpottunut siellä ollessa. Aloin laskemaan taas kaloreita, koska se jotenkin helpottaa ahdistusta hetkellisesti. Ei tietenkään enää siinä vaiheessa, kun kalorit nousee silti taivaisiin, mutta kai se vähän auttaa. Olin tossa jonkun viikon laskematta kaloreita, ja se oli niin outoa, pelottavaa ja vapauttavaa. Nyt siis kuitenkin olen taas alkanut laskemaan niitä.

Olen myös päättänyt lopettaa tämän hulluttelun, ja "elämään oppimisen". Ainakin nyt kipeänä ollessa, enhän mä tee mitään paitsi lusmuile kotona, joten miksi mun pitäis syödä jotain ekstraa? Ihan vaan siksi, että sattuu olemaan tylsää? Ei siinä ole mitään järkeä.

Siinäkään ei ole mitään järkeä, että kaiken tämän mättöämisen aikana mun paino on noussut vain 1,5 kiloa. Olen kuitenkin syönyt pari viikkoa ihan mitä sattuu, ja juonut alkoholia monena päivänä viikosta. Mutta sellainen saa nyt jäädä. Mun yo-juhlat on pian, ja haluan laihtua (ainakin nää uusimmat 1,5kiloa) siihen mennessä. Voihan se olla huono päätös, mutta ei mua nyt jaksa kiinnostaa. En mä voi mun elämästä pahemmin kipeänä nauttia muutenkaan.

Kivaa maanantaita murut!

Lots of love,

Marissa

"One thing's for sure, you dont have to worry"

The Maine - Whoever She Is

Tänään on taas ollut huono päivä. Jokainen suupala on saanut mulle pahan mielen. Miksi eläminen tuntuu musta samalta kuin luovuttaminen? Tuntuu kuin jotenkin epäonnistuisin elämässä, kaikki vain siksi että söin perheen kanssa päivällistä, ja söin muffinssin sen yhteisen atrian jälkeen. Olen tietty syönyt tänään muutakin... ja kaikki on vaan lisännyt läskiahdistusta :(


Eli mun pieni pako pääkaupunkiseudulle tulee just sopivaan kohtaan. Kaipaan todellakin pientä taukoa näistä ympyröistä, tästä talosta ja mun perheestä. Ihana taas nähdä mun kaukaisempia kavereita. Ollaan sovittu että huomenna shoppaillaan, ja sit käydään sushilla jossain välissä. Tiedän onneksi että se ei tule ahdistamaan. Mua harvoin ahdistaa kun olen helsingissä, minkä takia sinne onkin aina välillä mitä ihaninta paeta. Musta ei siis kuulu mitään nyt taas pariin päivään, mutta se tulee olemaan vain hyvästä. Lupaan että mulla tulee olemaan tosi kivat pari päivää :)


Hieman ahdistaa myös ajatella, että yo-juhliin on tosiaan enää pari viikkoa. En ole suunnitellut niitä paljon ollenkaan, eli kaikki puuttuu. Ahdistaa myös ajatella miten pullea tulen silloin olemaan. En ole käynyt vähään aikaan vaa'alla, koska se on vain yksinkertaisesti aivan liian ahdistavaa. Miksi mun sitten pitää olla tällainen ahne lihoava possu? Petturi ja luovuttaja. Syön kaikki lupaukseni, ja sitten vielä lihoan. Mutta elämästä en aio luopua, en vaikka kuinka paljon ahdistaisi.

Mukavaa loppuviikkoa ihanat, ootte tosi tärkeitä!


140 lukijaa, woop woop :D






Lots of love,
Marissa

Sekalaisia selityksiä

En voinut olla kirjautumatta sisään. Oli pakko tulla lukemaan, et miten kaikilla menee. Kommentointi takkuaa silti edelleen. En vain tiedä mitä minun pitäisi ihmisille (teille) sanoa. Joten päädyin sitten itse vääntämään postausta, että saan edes jotain itsestäni ilmoitettua.


Olin risteilyllä viikonloppuna. Ahdistusta oli yllättävän vähän ilmassa, mikä on muutenkin ollut havaittavissa lähiaikoina. Toi on oikeasti niin mukavaa, koska oon niin tottunut siihen että aina päivällisaikaan, iltapalalla ja nukkumaan mentäessä ahdistaa, ja ihan helvetisti ahdistaakin.


Buffettiin ei onneks laivalla menty, kun kellään ei ollut varaa. Se olis jo mennyt mun sietokyvyn yli. Join kyllä alkoholia ihan kiitettävästi, ja seuraava päivä meni kahvilan leivän ja suklaan siivittämänä. Saatoin myös päätyä sormet kurkkuun laivalla ollessani... Vähän ehkä tuli huono omatunto, mutta en antanut sen pahemmin haitata.


Tänään vietän päivän leppoisasti kotona, ja koitan lukea tuleviin pääsykokeisiin. Paniikkia on ilmassa, mutta toivottavasti selviän siitä ilman ahmintaa. Tällä viikolla on myös tarkoitus ottaa suunta kohti pääkaupunki seutua, ja viikonloppuna olis tarkoitus mennä kavereiden kanssa baariin. Ja jos energiaa riittää, niin äidin kanssa ollaan suunniteltu vähän jotain sisustamista, niin voishan sen kanssa käydä tässä alkuviikosta jotain kauppoja läpi.


En nyt oikein osaa selittää tämän hetkistä tilannettani. Ainakaan laihdutuksen suhteen. Onhan se koko ajan mielessä, mutta koitan olla ottamatta siitä mitään paineita. Jos kaverit ehdottaa jotain kahvittelua tai leffailtaa tai baareilua, niin en halua enää joutua kieltäytymään vain siksi, että pelkään sen nostavan päivän kalorisaldoa. En silti halua lihoa. Eli vähän sekavaa, mutta koitan nyt vaan ottaa päivä kerrallaan, ja olla tyytyväinen. Ei tää mun elämä nyt niin paskaa ole kuin miltä se välillä itselle tuntuu.




Lots of love,
Marissa


PS. Sori et ei oo kuvaa! :(

What if im DONE being in pain?

Kiitos tästä tunnustuksesta, mutta en tunne olevani sen arvoinen.

Miksi elämä pitäisi kuluttaa tähän paskaan? Miksi mä en osaa olla tyytyväinen? Mä en ole ikinä eläessäni ollut ylipainoinen. En minkään taulukon enkä kenenkään ihmisen mukaan. En kenenkään muun paitsi itseni.

Miten ihminen alkaa inhoamaan itseään niin paljon ettei kykene hyväksymään itseään, vaan yrittää turruttaa itsensä ja muuttua joksikin aivan toiseksi. Miksi minä en riitä itse itselleni?

Olen tietoisesti yrittänyt olla tulematta tänne tällä viikolla. Olen ollut kavereiden kanssa päivittäin, juonut alkoholia, ollut ulkona syömässä, shoppaillut, ottanut aurinkoa... yleensäkin vaan elänyt. Ja arvatkaapa mitä? Minä pidin siitä!

Joten ajattelin opetella elämään, niin hullulta kuin se kuullostaakin. Mikään ei sinäänsä ole muuttunut, inhoan yhä syvästi olomuotoani, ja toivon yhä olevani sellaiset kymmenen kiloa laihempi. Mutta en minä halua tuollaista toivoa, en oikeasti. Millainen ihminen kuluttaa elämänsä tähän paskaan? Mä olen kuluttanut tähän yli kaksi vuotta, enkä ole edennyt mihinkään. Vähän olen laihtunut joo, mutta olenko onnellisempi? En sitten pätkääkään, vaan aivan päinvastoin.

Tämän hiton aivovamman takia en ole uskaltanut kahteen vuoteen elää. Olen tuhonnut ihmissuhteita, menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä, ja jäänyt tärkeistä asioista paitsi. Kun valmistun tossa parin viikon päästä lukiosta, voin vain todeta hukanneeni miltein koko lukio aikani tähän paskaan. Ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti.

Anteeksi tästä vuodatuksesta, piti vaan saada ajatukset ylös jonnekin. Ketkä muut muuten katsoo just nyt Lady Gagan konserttia? Toi nainen on yks mun roolimalleista, tuollainen mä haluaisin olla. On ihan helvetin ihailtavaa, että uskaltaa olla noin rohkeasti omanlaisensa niinkuin Gaga on.

Lots of love,

Marissa

Äitienpäivä2011

Olipas aikamoinen viikonloppu. Äitienpäivä, ja sen tuomat kakut vielä edessä.Koen kuitenkin olevani jo voiton puolella tän viikonloppu mässäilyn kanssa. Mulla oli siis juhlat sekä perjantaina että lauantaina. Ja eilen saattoi mennä vähän överiksi. Ei siitä sen enempää, kalorit vaan nousi aika järkyttäviin lukemiin... ikävä kyllä.

Lähinnä tuon takia jätin myös tänään aamulla menemättä vaa'alle. En halunnut nähdä sitä numeroa, enkä halunnut pilata päivääni sillä tiedolla. Nyt on kuitenkin äitienpäivä, ja pitää jaksaa pitää hymy naamalla koko päivän.

Ollaan lähdössä kohta isovanhempieni luo. sinne kokoontuu aina äitienpäivisin joku puoli sukua, ja tietty pöytä notkuu kaikkia herkkuja. Ja mä en saa seota siellä. Enkä mä sekoakaan. Olen jo päättänyt että saan ottaa jotain yhtä herkkua kahvin kanssa, niin ettei ketään ala kyselemään mitään. KOska kun mä näytän tällä hetkellä ihan valaalta joka on raskaana, niin en kyllä jaksa mitään "syö nyt kun olet niin pieni"- paskaa. Ihan niikuin mä en tietäis että näytän ihan valtavalta.

Toivotavasti selviän. Ja huomenna vaa'alle, PAKKO




Lots of love,

Marissa

Party poison

Hei taas, burn outin partaalla oleva yksinhuoltaja teiniäiti täällä hei!

Nolottaa vähän se edellinen postaus, löysin sieltä jälkeen päin ihan kauheat määrät kirjoitusvirheitä. No, laitan ne univajeen piikkiin, niin kuin kaiken muunkin nykyään, haha.

Syömiset jäi eilen vähäisemmiksi, ja tänä aamulla kun kävin vaa'alla paino oli 0,5 kiloa pienempi kuin tiistaina! :D

Painanhan mä silti ihan hitosti liikaa, ja vatsa on tollanen löllö möykky, mutta ainakin paino menee (toistaiseksi) oikeaan suuntaan. Viikonloppu onkin sitten taas asia erikseen.

Huomenna menen yksiin bileisiin, ja päivällä hoidan taas niitä lapsia (ylläri!), eli huominen tulee menemään kalorien puolesta aika huonosti.

Sitten lauantaina menen viettämään toisen kaverin synttäreitä, ja sieltä mennään vielä luultavasti baareilemaan, eli silloinkin menee kalorit yli sallitun määrän. Mutta koitan olla ahdistumatta, ja vaan pitää hauskaa. Eli luultavasti seuraava postaus tulee vasta sunnuntaina.

Stay strong,

mutta pitäkää silti hauska viikonloppu ;)

Lots of love,

Marissa

Too tired to care, think, or feel

Olen niin väsynyt etten ole varmaan ikinä ollut. Ajatuskaan ei kulje sitten ollenkaan. Kaloreita tullut joku 1300, mut en jaksa välittää. Tuntuu kuin olisin unessa, vaikka kuitenkin tiedostan olevani valveilla.

Olen nyt siis huolehtinut niistä sukulaisen lapsista tän ja eilisen päivän. Ja siis ei oikeasti, niiden energialla ei ole mitään rajaa. Olen joutunut heräämään monta tuntia aiemmin kuin normaalisti, joten pientä univajetta on selkeästi havaittavissa. Olen molempina päivinä ollut kello kymmeneen mennessä (aamulla) ollut jo ihan loppu. Nää lapset on siis kaikki alle kouluikäisiä. Ja tällä hetkellä on sellainen olo etten ikinä hanki lapsia. Ei musta ole tällaiseen hommaan.

Huomenna yriän keskittyä vähiin kaloreihin. Mutta nyt menen nukkumaan, ennen kuin nukahdan tähän tietokoneen päälle.

Lots of love,

Marissa

I have 33 days to make myself as this as possible

Vappu oli ihan hauska... toisin kuin viime vuonna, en tänä vappuna päätynyt illan päätteeksi oksentamaan. Eli ihan positiivinen mieli jäi tosta lauantain juhlimisesta. Ei lähtenyt lapasesta, eikä edes ollut mikään kauhea krapula tänä aamuna.

Huomenna mun täytyy herätä jo joskus aamun sarastaessa, kun oon lupautunut sukulaiselle lastenvahdiksi. Siinä menee sit suurin osa huomista päivää, ja toivottavasti se lasten perässä juokseminen kuluttais vähän tän viikonlopun järkyttävää kalorisaldoa... oi voi

Tajusin tänään, et mulla on 33 päivää aikaa laihtua ennen Yo-juhlia! Käääääks! Kauhea kiirehän tässä tulee, mut jos (ja kun) motivaatio pysyy korkealla, niin mun pitäis olla aika laihassa kunnossa siihen kesäkuuhun mennnessä :)

Mikään ei saa nyt saada mua repsahtamaan.

Ton lauseen jälkeen on ehkä myös hyvä mainita, että mulla on tosiaan myös seuraavana 4 viikonloppuna kaikkina sekä perjantaina että lauantaina juhlat, eli laihdutus jää vain arkipäiviin. Sen täytyy silti riittää... kun pakko on.

Päivitän taas huomenna, silloin voisin käydä vaa'allakin. Pelottaa jo valmiiksi ihan helvetisti, en oikeasti haluaisi edes tietää.

Love,

Marissa