lauantai 7. elokuuta 2010

Scented candles, stormy weather, a cup of coffee... i could get used to this




Ihanan rento fiilis päällä. Luulin et se olis täysin mahdotonta eilisen jälkeen, mutta tunnen oloni rauhalliseksi. Tietysti jossain ajatusteni taka alalla tiedostan, että söin eilen noin 2000 kaloria, oksensin eilen suihkussa enemmän kuin aikoihin, ja että koulun alkuun on 2 päivää eikä kroppani ole mitenkään kehuttavassa kunnossa.


Silti oloni on jotenkin tyyni. Porukat on poissa kotoa, ja ne otti siskonikin mukaansa, eli olen yksin kotona. Istun keittiön pöydän ääressä, ja siemailen rauhassa toista kahvi kupillistani. Eilen ostamani viisi tuoksu kynttilää valaisevat muuten melko pimeää huonetta, ja ulkona sataa. Ei varmaan erikseen tarvitse mainita, että olo on kuin olisi vähintään lokakuu.


En ole ikinä ollut oikein syksy ihminen, sillä tällä ääreisverenkierrolla mulla on about aina kylmä paitsi keski kesällä. Kuitenkin en jotenkin malta odottaa, että pääsee taas näkemään kavereita, juoksemaan sateessa... okei, se ei ole kauhean mukavaa. But you get what im trying to say, right?






Lots of love,
Marissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti