I know I'm selfish, I'm unkind

"Sucker love I always find,
Someone to bruise and leave behind."

Leikin tunteillani, kun niitä nyt kerran on jostain ilmestynyt. Päästän itseni Hukan lähelle, ja sitten revin itseni siitä pois. Annan sen ymmärtää jotain, ja sitten välttelen sitä kunnes se taas uskoo jotain muuta. Lähetän siirappisia teksiviestejä, jonka jälkeen en vastaa sen viesteihin ja soittoihin pariin päivään. Mulla on sitten kai jotain tunteita sitä kohtaan, mutta ne ovat täysin järjenvastaisia ja epätoivottuja.

Musta tuntuuettä P:n jälkeen rakastaminen on mahdotonta. En kykene siihen enää. En vain pysty ottamaan uutta iskua päin naamaa. En kykene huolehtimaan jostain toisesta, kun itsensäkin pinnalla pitäminen on tarpeeksi vaikeaa.

Laihdutus kusee taas ja pahasti. Kun rutiinit puuttuu, myös mun syömisestä puuttuu se kunnon järjestys. Kun päivät on aikatauluttomia ja kaoottisia, myös syöminen on aikataulutonta ja ylenpalttista. Enkä jaksa edes välittää.

Olen linnoittautunut huoneeseeni. Olen ollut tällä viikolla talon ulkopuolella kaksi kertaa. Ja toinen kerta oli kun vein roskat. En vaan jaksa nähdä ketään, en jaksa laittautua, en jaksa hymyillä ja nauraa. Olen kaikkien tuttujen mielestä sosiaalinen ja iloinen, mutta kun kulissien takana lymyääkin jotain ihan muuta. Oksensin tällä viikolla kerran, mutta ei siitä oikein tullut mitään. En jaksa enää edes oksentaa.

En jaksa enää mitään, paitsi nukkua ja katsoa tv:tä.

Koitan piristyä, jotenkin. Anteeksi etten ole postannut mitään taas vähään aikaan, en vain ole jaksanut. Eikä mulla ole oikein mitään kerrottavaa, kun ei mun elämässä nyt tapahdu mitään, kun en jaksa tehdä mitään. Mutta laihdutus on taas pakko saada raiteilleen, ennen kuin herään jonain päivänä ja painan 70kiloa. Se olisi niin sanoinkuvaamattoman hirveää etten pysty edes ajattelemaan sitä. Se ei siis tosiaan ole vaihtoehto.

Pakko laihtua, jotta saan masennuksen ja itseinhon taasd aisoihin.


Lots of love,
Marissa