Kaloiren laskemisen aloittamisen jälkeen painoa on tippunut joku 0.5-1 kiloa. Aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Koska määrät on vieläkin liian suuria. Mutta on ne kyllä menossa oikeaan suuntaan.
Eilen multa kuoli yksi läheinen. Onhan se surullista, mutta en voi väittää olevani pahemmin rikki tai murtunut... olen vain surullinen. En ole itkenyt vielä ollenkaan, en vaikka kaikki ihmiset ympärillä parkuu vuorokauden ympäri. Ne ei saa nukuttua, ne parkuu, ja ne suunnittelee hautajaisia. Ja mä vaan istun vieressä, ja lasken kaloreita. Enkä itke. Mutta odotas vaan, jos tulis vaikka 2500 kalorin päivä, niin johan alkaisin minäkin itkeä. Mutta ei, tämä minulle tärkeä ihminen on kuollut, ja minä en osaa itkeä.
Okei, tuota kirjoittaessa meinasin alkaa itkemään. Silmät vähän kostui, mutta ei sen enempää. MIkä mussa on vikana?
Tänään mun pitäis jaksaa raahautua kaikesta huolimatta tapaamaan kaveria kaupungille. Ja pakko sinne on mennä, koska jos en mene, niin en sit taas näe sitäkään kuukausiin. Kaikki tuntuu hylkäävän mut... onhan mulla sentään itseni ja laihdutukseni :/
Love,
Marissa
Ps. Äitini kehui mun vaatteita, ja kysyi että olenko taas laihtunut. Oi sitä sisäisen hymyilyn määrää. :)
Ei mulla mitään ihmeellistä suunnitelmaa oo :) Koitan vaan laihtuu mahd paljon ennen päättäreitä
VastaaPoistaSamoin <3