keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Hyvä päivä



Eilinen meni ihan hyvin, mutta sekosin illalla hieman murojen kanssa. Olin vaan hermostunut, joten söin tukahduttaakseni stressini. Stressini, joka johtuu painon pysymisestä paikallaan. Olen mäkin viisas, ei se näin laske!


No, ei eilinen siis tosiaankaan kyllä huonosti mennyt. Olin eilen shoppailemassa, ostin pari kivaa juttua. Tänään olin siskoni kanssa ostoksilla, ja mukaan tarttui pari vaatetta, ja muutama kosmetiikka tuote. Onko ketään haistellut Ed Hardyn sellaista musta pulloista hajuvettä? No, kokeilin sitä tänään ollessani ostoksilla, ja nyt tuoksun vieläkin mielestäni ihan taivaalliselta. Täytyy varmaan käydä ostamassa toi hajuvesi joku kerta :)


Tänään on ollut tosi kiva päivä, lähinnä noiden ostosten takia. Olen myös pysynyt lujana, vaikka äitini oli ostanut kahta eri lajia muffineja. Sellaisia oikein rasvaisia, ei mitään valmis paskaa, vaan ihan jostain leipomosta. Mutta en siis ottanut yhtään, onneksi!


Illalla olisi tarkoitus vielä syödä jogurtti ja yksi hedelmä tai jopa toinenkin ;) Jotenkin on vaan niin hyvä olo tänään. Olen myös keksinyt mitä teen ensi vuonna, jollen pääse sinne opiskelu paikkaan jonne hain. Tää oli niin huojentavaa, ja olen stressannut mahdollisesta välivuodesta, jolloin lusmuaisin vain kotona laiskana mursuna. Mutta nyt niin ei luultavasti tule tapahtumaan, jee! :)



In love with spring,

Marissa

2 kommenttia:

  1. Ihanaa Et asiat menee hyvin! =)Keep up! =)

    Mulla on kans yleensä just tonne läskiin päin, siks tää olikin pelottavaa... =S

    Miten sä oot pystynyt välttää noi muffinssit! Kuullostaa vaan niin hyvältä... =S

    Tsemei! <3

    VastaaPoista
  2. Jep toivottavasti.
    Tsemppiä sullekkin ihana<3

    VastaaPoista