Love is forever, forever is over (angst)

Näin sitten kävi taas. Mä en tajua, miten mä voin olla niin tyhmä et, luulin et tää toimis.





P jätti mut.





Ei mitään selitystä, ei ainakaan mitään kunnollista. Mä en kestä, en oikeasti. Tuntuu ettei mulla olis enää ketään, ja etten kelpais kellekkään. En sit tiiä. Vittu meillä oli jo kaikkia suunnitelmia. Mut ne ei selkeesti merkinny sille mitään. Ei kai niiden olis pitänyt mullekkaan mitään merkitä. Kyynelistä sumeat silmät kertoo toista.





Mä en tajua.





MUN mielestä meillä meni hyvin. Mut ei, en näemmä ollu oikeassa.

Vitun miehet oikeasti, ne on kaikki ihan samanlaisia. Ja mä en tiiä miks mä vuodatan tätä tänne, ihan niinku se mitään helpottais. Tapahtunut mikä tapahtunut. Mun pitää vaan mennä etenpäin, ja antaa sen jäädä taakse. Mut en mä pysty. En ainakaan helposti.





Voikun vanhemmat ei olis kotona, niin voisin vetää naamaan kaikki talon alkoholin. Ei niin et sekään auttais. Se vaan sais mulle kauhean krapulan, ja tekisin vielä jotain tyhmää ja kaduttavaa.





Mut mitä muuta mä sit voin tehdä? En kai mitään. Vittu mä en halua mennä kouluun huomenna. Mä en kestä nähdä niitä ihmisiä, mä en kestä selittää tätä niillekin. Mitä mä niille edes sanon?! En jaksa mitään helvetin kyselytulvaa, kun en itsekään tajua tästä jutusta mitään!





Sen voin sanoo, et on turha kuvitella et alkaisin seurustelemaan kenenkään kanssa piiitkään aikaan. Sattuu vaan ihan vitusti sit kun se loppuu. Ja niinhän siinä aina ennen pitkää käy. Ainakin mun tapauksessani. En sano et olisin menettänyt toivoni rakkauteen, koska se kuullostais niin kornilta ettei mitään rajaa. Mut kai mä silti vähän menetin.








Anteeks että oon säälittävä, mut en varmaan postaa vähään aikaan. En vaan pysty ajattelemaan tätä nyt. Ootte tärkeitä, pärjäilkää.







Yours,
Marissa