fatfatfatfatfailed

Okei alkuun tiedoksi, että tämä on perjaatteessa lauantain postaus, koska en ole mennyt vielä nukkumaan. Kello on jotaan puoli kaks yöllä, kai.

Sain juuri pienen itkupotkuraivarin selvitettyä, ja kirjottelen tässä nyt meikit poskilla jotain turhaa, koittakaa kestää.

Kaikki on nykyään niin turhaa.

Mikään ei onnistu.

Mua ärsyttää palata kouluun saman painoisena, kun mikä olin keväällä. Ja mua vituttaa niin sanoinkuvaamattoman paljon noi mun vanhemmat. Ne ei tiedä mistään mitään, ja sit ne heittää sitä anorektikko- juttua ihan joka väliin. -.-'

Mä oon vaan niin rasittunut, en vaan jaksais enää joka päivä yrittää, ja joka ilta itkeä epäonnistumiselleni. Se on niin helvetin rankkaa.

Olen vaan niin onnellinen sit kun koulu alkaa taas. Pääsen pois kotoa, vanhemmat on töissä, eikä tarvii kuunnella niiden solvauksia.

Voiko 16 vuotiaana muuttaa omaan kämppään?

Syömiset... no, toi mun itkeminen varmaan jo anto viittaa siitä, et ei ole mennyt nekää ihan putkeen. Olen syönyt pähkinöitä, jotka on niin petollisia. Niissä on ihan helvetisti kaloreita, enkä mä tajunnu sitäkään taas ajoissa. *huoh

Mä olen sopinut itseni kanssa, että mulla on viikossa 2 punnituspäivää. Sunnuntaina ja keskiviikkona. Eli huomenna pitäis vielä uskaltautua vaa'alle. Siitä oikeastaan mun parkuminenkin johtu. Panikoin jo näin etukäteen, ettei lihoaminen tule sit yllätyksenä.

No joo, onpas angstangst postaus, taas.

Love,

Marissa

ps. Tiedän, että ,kuva on liian positiivinen tällaiseen postaukseen, but who really gives a f*ck anyway? Audrey Kitching vaan on just sen kokoinen mikä mäkin haluan olla <33