Vihaan itseäni niin sanoinkuvaamattoman paljon. Eilen illalla taas mässäilin koko illan, oksensin, jonka jälkeen makasin sikiöasennossa itkemässä joku pari tuntia. Petin taas monta lupausta. En saa enää oksentaa, ikinä. Enkä saa enää repsahtaa mättöämään, ikinä.
Tänään kieltäydyin baarista, vaikka on perjantai. Kuvotan itseäni, enkä saa enää repsahtaa juomaan itseni rapakuntoon.
Haluaisin hakea apua tähän kaikkeen paskaan. ainakin siltä tuntuu tänään. Mutta mitä sitten sanoisin? Täysin normaalipainoinen läski, jota ahdistaa oma ulkoinen ja sisäinen olemus.
Joo, ei tosiaan tuu tapahtumaan.
Toisaalta en haluaisi kuluttaa elämääni itseni vihaamiseen. Sillä kun on tapana saada musta erittäin epäsosiaalisen, ahdistuneen ja ilkeän.
Olin tänään koko päivän sen mun uuden ystävän kanssa, niinkuin eilenkin. Sitä pitäisi nähdä myös huomenna, kun mennään illalla juhlimaan. Aika hupaisaa että vietän sen kanssa about yhtä paljon aikaa kuin entisen poikaystäväni kanssa.
Love,
Marissa
Mä oon pettänyt myös lupauksia. Tuntuu pahalta, mutta etköhän sä edes pysty olla rikkomatta lupauksia enää. Jos avun hakemisen tunne jatkuu, niin suosittelen hakemaan apua. Kyllä sun sitä pitäisi saada, vaikka et alipainoinen olisikaan.
VastaaPoistaTsemppiä <3