For as long as Im alive, there will be hope.

Päivät lipuvat ohi, eivätkä merkitse paljoa. Valvon vieläkin liian myöhään, nukun liian pitkään ja syön aivan liian paljon. Oksentanut en ole viime postauksen jälkeen kertaakaan, eli jotain edistystä on silti havaittavissa. Menkkojen takia ruokahalu on loputon, mutta jotenkin olen silti saanut puoli kiloa tippumaan... God knows how thats even possible.

Kaverini, jota en ole nähnyt piiitkään aikaan, palasi taas kuvioihin. Olo on taas vähän toiveikkaampi. Ehkä selviän. Ehkä tämä syksy ei sittenkään nielaise minua mukanaan, ehkä jaksan kevääseen asti. Toivon taas parempaa huomista, jaksan taas elää. Ainakin toistaiseksi, ja se riittää. Viikonloppuna kuitenkin erakoiduin aika pahasti, ja peruin kaikki sovitut suunnitelmat. Paitsi lenkin. Kävin kaverin kanssa lenkillä, ja olin niin tyytyväinen että. Sitä täytyy alkaa tehdä useammin. Liikuntaa ja ystävän seuraa samassa paketissa. Sounds too good to be true :)

Erakko viikonloppuani seuraakin sitten semi kiireinen viikko. Viikonloppuna vaihdan maisemaa, lähden kaupungista. Tuuletan päätäni jossain aivan muualla. Silloin on siis blogissa hiljaista. Kerron maanantaina miten meni ja mitä tein.

Nyt alkuviikosta täytyy nähdä kavereita about joka päivä. Keskiviikko ammottaa kalenterissa vielä tyhjyydellään... Täytyy koittaa pitää se päivä tyhjänä, jotta en väsyisi totaalisesti torstaihin mennessä. Hengähdys päivä on varmaan mulle ihan hyväksi.

Aivan, laihdutus. Olen erittäin pahoillani niille lukijoilleni, joita kiinnostaa pelkästään mun epäterveelliset laihdutus tapani/ yritykseni / epäonnistumiset / dietit yms. Yritän parhaani, ja voisin ottaa jotain otteita viime vuoden ruokapäiväkirjastani tässä tämän viikon aikana, kun niitä on kyselty. Tämän vuoden ruokapäivyri on niin täynnä, ja aivan liian kaloripitoinen täällä esiteltäväksi. En yksinkertaisesti kehtaa.

Anteeksi metripostauksesta, ja hyvää maanantaita murut, ootte parhaita :)

Lots of love,

Marissa