torstai 22. syyskuuta 2011

All the good times give you cancer





Ajattelin olla menemättä baariin tänä viikonloppuna. Osittain siksi, että olen aika rahaton, ja osittain siksi että alkoholi lihottaa ja tupakointi on epäterveellistä. Sen sijaan mun luo tulee joitain mun kavereita huomenna, tarkoituksena katsoa leffoja ja juoruilla yms. Perus girls night :)


Mua inhottaa mun vatsa. Se on tollanen löllö... Hyi helvetti. Olen syönyt about sellaisia 1000 kalorin päiviä, joiden siis pitäisi joidenkin tietämättömien ihmisten mukaan silti saada mut laihtumaan. Mutta enpä mä kyllä ole huomannut mitään muutosta, ihan yhtä lihava olen vieläkin. Olen yrittänyt vaan kestää tän mun ulkomuodon, ja keskittyä liikunnan lisäämiseen, ja ruoan terveellisyyteen. Ettei päivän ruokailu olis tyyliin yks jäätelö ja hesen hampurilainen. Joo, niinkin on joskus tapahtunut.


Lauantaina on yhdet synttärit, ja mä panikoin tapani mukaan. Tietty siitä kaikesta ruoasta, mutta myös siitä mitä laitan päälleni. Kaveri haluaa varmaan lähteä sieltä juhlista suoraan johonkin yksille, eikä mulla tosiaan ole varaa. Enkä missään nimessä haluaisi törmätä siihen mun eksään, jonka näin viime viikonloppuna. Se oli meinaan aika hirveää.


Haluaisin käydä ottamassa tatuoinnin. Tiedän tarkalleen minkälaisen ja mihin, mutta uskallusta puuttuu. Miettisin, että jos tekisin siitä palkinnon. Eli kun olisin laihtunut tarpeeksi niin saisin käydä ottamassa sen. Mielipiteitä?


Aivan, ja tänään on sit mun ensimmäinen Minä-kuukauden ruoanlaitto yritys. Yritän tehdä itselleni kanttarelli keittoa sekä leipoa kakun huomista tyttöjen iltaa varten. Saa nyt nähdä mitä siitäkin tulee, on mulla toi peukalo vaan sen verran keskellä kämmentä :D



Lots of love,

Marissa

1 kommentti:

  1. Mulla on tatuointi palkintona kun pääsen tavoitepainoon. Tsemppaa ainakin mua todella paljon :)
    Tsemppiä viikonloppuun, selviät siitä hyvin! <3

    VastaaPoista