Its called regret, not bulimia.

Eli joo, toi otsikko kuvaa tätä iltaa/yötä aika hyvin.

Päivän pärjäsin tosi vähillä kaloreilla, niin kuin olen nyt viimeisen viikon muutenkin pärjännyt, mutta sitten baareilun jälkeen kaverit halusivat käydä ostamassa roskaruokaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Miettisin vielä sitä syödessäni, että menen vaan kotiin, ja siitä heti nukkumaan.

Mutta tietty kun vihdoin pääsin kotiin päätin syödä vielä jotain, ja sit vielä jotain... Joka väliin söin myös tietoisesti jäätelöä. Vittu mä olen tyhmä. Tietty sitten päädyin juoksemaan vessaan, ja oksentamaan siihen asti, kunnes kurkku oli niin kipeä, että nyt jos yrittäisin puhua, niin ei varmaan tulisi mitään ääntä ulos. Nämä on taas näitä mun "hyviä" valintoja.

Positiivisemmalla nuotilla, huomenna olisi tarkoitus mennä taas salille. Ja maanantaina on tietty taas töitä. En jaksaisi töitä enää, se on vaan niin energiaa vievää. Onneksi olen nykyään alkanut viedä omia eväitä töihin, niin ovat ne työpäivänkin kalorit laskeneet siedettäviin lukemiin.

Aivan, ja mun on nyt pakko saada stoppi mun röökin polttoon. Oksentamisen lisäksi se on toinen asia, mikä tuhoaa mun kurkun ihan totaalisesti.

Yritän kirjoittaa jotain selkeämpää huomenna.

Stay strong beauties! :)

Lots of love,

Marissa

My dreams are worth fighting for

Anteeksi ettei nyt täällä blogissa ole pahemmin kuulunut musta taas mitään.

Mun elämä on taas pysähtynyt. Elän kuplassa, siinä omassa ja rakkaassa. Sen kuplan ohuen ohuiden seinien läpi ei muut mua tavoita. Painokin putoaa. Ja vaikka n.14 portaan nousu alakerrasta yläkertaan on vaikeaa, olen silti erittäin tyytyväinen tähän energiattomaan olemukseeni.

"Call it sickness, call it madness, call it obsession. I don't care, I still call it perfection"


Lots of love,
Marissa





. . . Tulipa lyhyt tästäkin.

I just want to be happy

Tännän on pitkästä aikaa ollut parempi päivä. Sain nukkua pitkään, ja syödä aamupalan yksikseni rauhassa. Ihana että kerrankin ei ollut joku hengittämässä niskaan. Laihdutus kusee, ja olen edelleen mielestäni liian lihava, mutta sittenpähän olen.

En tiedä miksi, mutta tänään oloni on jotenkin ollut erittäin toiveikas. Että ehkä minäkin selviän tästä elämästä, ihan niinkuin suurimmaksi osaksi muutkin. Ei se ole mulle yhtään sen vaikeampaa kuin muillekaan, mä vaan teen siitä itselleni niin vaikean. Asetan tavoitteita, joita en pysty saavuttamaan, enkä puolusa itseani silloin kuin tarvitsisi. Luotan vääriin ihmisiin, ja niihin oikeisiin en luota tarpeeksi.

Tänään menen yhden ystäväni kanssa kaupungille syömään. Ei ahdista, vaikka tiedostan, että kaloreita saattaa tulla paljon. Eli yli "sallitun" määrän. Haluan silti laihtua, ei se ole muuttunut. Mulla vain on tällä hetkellä tärkeysjärjestys muuttunut. En halua ajatella urheilua ja kaloreita joka päivä aamusta iltaan. Haluan ottaa lomaa tästä ihmeen pakosta laskea kaloreita, ainakin joskus.

Sekava postaus, tiedän. En malta odottaa kesää, kylmyys ja varsinkin pimeys masentavat ihan hirveästi. Toisaalta en ole missään nimessä rantakunnossa. Eli ehkä on vain parempi, että mulla on vielä pari kuukautta aikaa työstää tätä kroppaa :)

Lots of love,
Marissa