
Ahdistaa niin paljon ettei ole edes todellista.
Haluan täältä pois nyt heti.
Ihan minne vaan.
En vaan kestä enää, jokainen ohitse mateleva tunti on liikaa.
Tuntuu että seinät kaatuu päälle. Mua itkettää, ja mun peilikuva vaan nauraa tätä mun säälittävää ilmestystä. Olen syönyt liikaa. Epäonnistun melkein kaikessa mihin ryhdyn. Kouluunkaan en panosta läheskään tarpeeksi. Ihmissuhteisiin panostan vielä vähemmän kuin kouluun, joten ihmekös se sitten on että poikaystävät ei pysy maisemissa. Inhoan itseäni taas tänään enemmän kuin koskaan aiemmin.

Huomenna parannan tapani. Huomenna tavoittelen taas täydellisyyttä. Meikkaan, siivoan, hymyilen, luen läksyni, soitan ja pyydän anteeksi ystävältäni (jonka mielen onnistuin pahoittamaan) ja ennen kaikkea lopetan tämän hiton mässäämisen. Minä olen ehkä viimeinen ihminen, ketä sitäkin ruokaa ansaitsee.
Anteeksi tällaisesta masennus-postauksesta, oli vaan pakko saada tätä ahdistusta ja itseinhoa edes vähän purettua jonnekin. Pitäis varmaan ostaa oikea päiväkirja, niin pysyis tämän bloginkin sisältö enemmän laihdutuksessa :S
Love, Marissa



